 |
Monikolla näyttely pystyyn kahden naisen voimin ;) |
 |
Vasemmalla laidassa näette Riihimäen vankilan tuotoksen. Kaunis talvinen maisema syntyi 5 tunnissa.
Talvimaiseman takana Hämeenlinnan vankilan taideteos Huuto vapauteen. Hän pääsikin vapauteen projektin loppuvaiheessa (siis pidin taidepajaa toukokuun ajan Hml.n ja Riihimäen vankiloissa. Pystytän näyttelyitä tapahtumissa. Tässä kuvia Hml.n Monikon kesätAPAHTUMASTA.. Hämeenlinnan poika sai vakituisen työpaikankin. HIENOA!
Etummainen taulu kotoisin Riihimäeltä. Maalauksen nimi on Hotti, Hotimpi, Hottis ELÄMÄÄ KOKENEET JA ELÄNEET EX ROUVAT JOILLE PELKKÄ OLEMINEN EI RIITÄ:
|
 |
Kahvikuppi on kotoisin Riihimäeltä. Sen kaksi rouvaa olisi halunneet itselleen. Kahvikupin tekijä ei ollut itse työhönsä tyytyväinen. ihan etummaisena on hieno avaruustaulu kotoisin Riihimäeltä. Taulun tekijä oli vasta aloittanut maalaamisen ja oli oikein tyytyväinen avaruus tauluunsa. Avaruus kiinnostaa häntä kaikin puolin. Hän tietää planeetat ja puhuimme kuinka rajaton on avaruus myös maalatessa. Avaruustaulu kiinnosti eniten lapsia. Planeetat kiehtoivat, mutta herätti huomiota myös akuisväestössä. |
 |
Musiikkilava näkyy taideteltan vieressä. Upeita laulajia ja hienoja kappaleita. On se vaan lahja tuo musiikin lahjakin. |
 |
Tässä Leenan kanssa ( Rikosseuraamusesimies) poseerataan. Iso taulu takana on minun aikaansaannos tälle kiertueelle. Ja tämä pieni minkä vierellä seisomme on Riihimäen taiteilijan työ. Kuivapastelli/laasti mitkä vein vankiloihin, että olisi erilaisia tekovälineitä ja kaikki löytäisi omansa. Maalauksen nimi on KORVAUSHOITOPOTILAS, SÄÄSTÖSYIDEN SYÖMÄ NUORI NAINEN |
 |
AAAA...Sibelius näkyy oikealla. Hml.n pojan luoma hieno teos |
 |
Tämä ei selitystä kaipaa. Monikolla oli siis mestari makkaran paistaja :) |
 |
Muutama taulusepostus vielä...Taulut vain piilosilla =DLisää kuvateksti |
Hienosti näkyy tässä kuvassa oikealla " Tulimies " Eräs nainen ihastui kovasti maalauksen tuomaan tunnelmaan. Koki vangin laittaneen tunteensa ja käsiteltävät asiat tauluun. Hmm, itse olen samaa mieltä taulusta. Siitä huokuu sekä toivo, että suru. Nainen kirjoitti vieraskirjaan toivottavan hyvää elämää tulimiehelle.
TUlimiehen tekijästä tuli nyt tulimies. Tulimiehen kirjoitus kiinnosti ja herkisti ihmisiä. Pitkät pohdinnot aiheutti ja myötätuntoa löytyi. Eräs nainen sanoi kokeneensa itse olotilan kun ei kykene tekemään mitään. On niin lamaantunut. Oli laitoshoidossa. Nyt onneksi hyvinvoiva. Eräs nainen pohti terapeuttina oloa välineenä ja ihailua tuli kovasti kirjoituksen itseanalyysista ja syvästä ajattelusta. Minua kiitettiin ja projektin tärkeyttä korostettiin. HIENOA ME
HÄMEENLINNASSA MONIKOLLA KESÄTAPAHTUMASSA MUKANA 13,06,2015
 |
Lisää kuvateksti |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti